Roolipelaustako?
Onko foorumiroolipelaus oikeasti pelaamista? Mikä tekee pelin, ja missä menee pelaamisen ja tarinan kertomisen ei-niin-häilyvä raja? En tiedä, mutta omalta osalta on silti mukava asiaa pohtia.

Roolipelaukseni historia ei suinkaan ala foorumilla kyhjöttelystä. Ensimmäisen lautapelini sain joskus yläasteella joululahjaksi. Säännöt olivat kömpelöt ja vaikeasti ymmärrettävät, mutta sitä kautta avautui kuitenkin pöytäroolipelauksen salat. Aloittelijoille tarkoitetusta pelistä siirryimme kaveriporukan kanssa ”Keski-maan” isoon sääntökirjaan ja niin haltiamme, beorninkimme ja hobittimme pääsivät taas uusiin seikkailuihin. Varmasti alan suuremmat harrastelijat olisivat nauraneet neljälle yhdeksäsluokkalaiselle, jotka pitsan ääressä noppia heittivät, eivätkä edes suuren suurta eläytymistä peliin laittaneet. Ei kuulunut tuon pöydän ääressä sotahuudot, vaan enemmänkin tyyliin: ”Ei helvetti, taas ykkönen”.

Pöytäroolipelauksesta siirryttiin sulavasti larppaukseen (live action role playing), en muista enää kenen päähänpisto sekin oli. Varmasti pro-larppaajillakin olisi tähän enemmän sanottavaa, tunnustan että minun pelaamiseni jäi vähäiseksi ja pintasipaisuksi, vaikka nykyään osaankin katsoa eri kulmasta asiaa. Kyllä sitä vanhempana onkin aina hyvä nuorempaa itseään katsoa ja toimia arvostella. Joka tapauksessa larppauksessa on enemmän samoja piirteitä foorumiroolipelaukseen, kuin esimerkiksi pöytäroolipelauksella foorumin vastineisiin. Vertaan tässä nyt enemmänkin tunnetuimpia ja yleisempiä malleja siis. Sekä metsässä haahuilun, että tekstipohjaisen pelailun ominaisuuksiin kuuluu, että hahmot tulevat pelaajiensa rajoitteista kärsimään, eikä voittaja usein suinkaan ole se loogisin.

Pelillisesti epäreilua, mitähän silläkin taas tahdon sanoa... Joskus syytän foorumipelejä jopa epäpelilliseksi, riippuen vähän mihin tyyliin siellä suurin osa pelaa. Ylläpitäjällä ja pelinjohtotavoilla on hyvin suuri vaikutus siihen, miten pelilliseksi voi rope kehittyä, tietysti tätä rajoittaa myös pelaajien kyvyt. En tahtoisi erotella ihmisiä hyviksi ja huonoiksi pelaajiksi, sillä tapoja vain tuntuu olevan erilaisia, mutta välillä (aika useinkin) sitä tulee kysytty hiljaa mielessään, miksi tuo ihminen edes pelaa. Kyllä ropeen osallistuessa tulisi minusta ymmärtää jo mikä ero pelaamisella ja tarinan kirjoittamisella on, mutta samalla jäänkin pohtimaan, missä kohtaa sen rajan pitäisi mennä ja kuinka fooriropeista saisi aidosti pelillisen. Nopat tuntuvat helpolta ratkaisulta kaikkeen.

Tyypillisessä foorumi- tai muussa tekstipohjaisessa ropessa ei ole käytössä hahmojen taitojen pisteitä tai mitään yhtenäisiä kykytaulukkoja tai vastaavia. Foorumiin tullaan, kirjoitetaan oman hahmon ulkonäkö, luonne ja menneisyys (mahdollisesti nätin kuvan kanssa) ja sitten vain kirjoittamaan. Pahimmassa tapauksessa ennen kirjoittamista sovitaan vastapelaajan kanssa jo valmiiksi lopputulos, joka kaikkein karmeimmillaan on rakkaus hahmojen välille ja sitä ollaankin ensimmäisessä pelissä jo kihloissa, happy end. Ehkä hiukan kärjistin tilannetta, mutta kyseiseen pelityyliin törmänneet tietävät kyllä ettei kaukaa totuutta liipata. Mikä tästä enää tekee pelin, jos lopputulos tiedetään? Eikö kyse ole vain kahdestaan kirjoitettavasta sadusta. Minusta juurikin näin, sadunkerrontaa pätkissä, mutta miksei sitäkin saisi harrastaa. Olisi kuitenkin mukava, että kun itse etsii itselleen sitä kunnon uutta peliä, että kotisivuilla suoraan lukisi, onko kyse täysin ohjaamattomasta satusivusta, vaiko aidosti haastetta tuovasta pelistä. Valitettavan harva ylläpitäjä tuntuu kuitenkaan huomioineen tätä.

Muuan mieshenkilö (joka foorumiropeja ylenkatsoi ja itse figuureja maalasi ja niillä pelaili) kerran ihmetteli ihan samaa ja kyseenalaisti kokonaan sen, voiko tekstipohjaisesta ropesta edes pelkän foorumin avulla tehdä kunnon peliä. Jos ei ole noppaa käytettävissä, eikä hahmoilla ole selkeitä taitoja määritelty, niin eikö aina ole kyse sopimisesta? Kyllä ja ei... Ainakaan omissa peleissäni käy niin, ettei toinen osapuoli aina onnistu aikeissaan ja tähän tilanteeseen siis päädytään pelkin sanoin ja joskus tietysti toimin. Vastapuolella on mahdollisuus väistää tekoja, jotka toinen on kirjoittanut, mutta silläkin on eroa, että mitä vahinkoa vastaan ottaa ja mitä väistää, kaikkea ei selittämättä voi ohittaa. Sanoisin, että hyvä tekstipohjainen roolipeli vaatii taktikointia, jotta oma hahmo saadaan kulkemaan sinne haluttuun suuntaan ja siinä on tietysti myös mahdollista epäonnistua. Kaikki pelaajat eivät tietenkään ymmärrä omalle kohdalleen epäonnistumisia ja väenvängällä yritetään viimeiseen asti, jo hahmon rajoja rikkoen, päästä siihen haluttuun lopputulokseen. Tämmöinen pelitapa on hyvin turhauttava vastapuolelle ja riitahan siitä parhaimmillaan tulee. Jos ihmisellä on niin kova tarve saada tehdä mitä haluaa ja miten haluaa, kannattaisi minusta miettiä sitä yksityisiin tarinoihin siirtymistä ja säästää kanssapelaajan hermoja.

Jos pelissä onkin voimakkaampia hahmoja, joiden katsotaan (lähes automaattisesti) voittavan alhaisemmat toverinsa, tulee pelaamiseen usein aivan oma ongelmansa; elitismi. En väitä että kaikkialla näin olisi, mutta valitettavan usein näkee tätä ja hupaisaa onkin, miten alempaan asemaan kyllästyneet nuoret pelaajat usein rakentavatkin oman pelinsä ihan vain siitä riemusta, että voivat itse tuon eliittirenkaan luoda ja voimakkaana huipulla paistatella... ja sama paha jatkuu seuraavalla ropepolvelle. Milläkö tästä sitten pääsisi eroon? Balansoimalla kyvyt, hahmoluokat ja yksinkertaisesti antamalla muillekin kuin omalle kaveripiirille vahvoja/kyvykkäitä hahmoja, voi ylläpitäjä ehkäistä tätä ikävää asiaa. Tämä tietysti vaatii vaivaa, sillä usein (etenkin nuorille) on vaikea hahmottaa näitä asioita, jotka tulevat aina sieltä ”oikeista” roolipeleistä. Olisi tärkeää, että kyvyillä on tarkoitus, rajoitteet ja hahmoilla vahvuuksien lisäksi myös selkeitä heikkouksia. ”Ylivoimaisen” hahmon tulisi olla sellainen, että se kykenee juonen tapahtumia luoda ja liikuttaa, eikä olla vain pelaajansa omaksi huviksi. Jostain kumman syystä tämä kääntyy usein siihen, että pelijohtaja pelaa ”pääpahista”, mahtavinta kaikista, joka usein on musta, lajista ja rodusta riippumatta. Jeeeeps. Varmaan parempi, että tuostakin stereotypiasta pohdin ja kirjoitan myöhemmin.

Pelillisyyden ylläpito ei ole helppoa, jos pelikunta ei ymmärrä sitä itse ylläpitää. Jos eivät säännöt ja niiden ymmärrys riitä reilun pelaamisen saavuttamiseksi, on olemassa vaihtoehtoja, joita harvempi on kuitenkaan uskaltanut käyttää. Itse viisi peliä suunnitelleena olen monenlaisia pisteytyssysteemejä kokeillut, tehnyt karttoja ja taulukkoja, yrittänyt yksinkertaistaa asioita. Surullista kyllä nykyinen pelikansa tuntuu jämähtäneen siihen tuttuun ja turvalliseen. Pelkkä virtuaalinopan käyttö voisi tuota tapahtumiin tuon toivotun puolueettoman sattuman, ilman että tarvitsisi edes paljoa vaivaa nähdä. Toinen työkalu jota olen ajatellut vielä joskus hyötykäyttäväni on Rp tools, joka on ilmainen työkalu kaikkien käytettäväksi. Sen avulla voisi pelisessioihin tuoda aitoa yhteisen pelin tunnelmaa.

Niin tai näin, nautin kirjoittamisesta ja nautin siitä, ettei ”tarina” ole täysin minun päätettävissä, vaan hahmoni rajoissa minulla on mahdollisuus pyrkiä asioihin ja epäonnistua niissä komeasti. Ehkei foorumiroolipelaukseen koskaan tule noppien pyörittelyä ja aitoa reilun taistelun tuntua, mutta parhaani silti teen tarjotakseni tämän mahdollisuuden vastapelaajalleni, tartuttiinpa siihen tai ei. Mielelläni jatkaisin aiheesta loputtomiin, mutta nytkin taisi tulla aikamoinen pätkä tekstiä jonkun rassukan luettavaksi. Mielelläni kuulen asiasta myös muiden mielipiteitä, joita sopii jakaa joko julkisesti vieraskirjassa tai suoraan mailiini.

2016

-


2014
Sivujen avajaiset
Roolipelaamistako? YP vai PJ?
Juonia ja käänteitä
Kopiointi
Kopioijat kuriin!
Eliittejä ja kuppikuntia




Roolipelit: